Hartwall areena 27.4: huikea, käsittämättömän hieno esitys! Sessio loppui kuten levykin: Outside the Wall biisiin. Siitä on ollut video tässä, mutta Googlen virusherjan takia ko. plugn on poistettu käytöstä. Sorry.
Kapula lipesi käsistä, joten kuva ei ole _aivan_ vakaa koko aikaa. Meikäläistä se ei tosin haittaa pätkääkään.
Tarttui jenkkimatkalla mm. Ry Cooderin uusin eli I, Flathead matkaan. Tämähän on trilogian kolmas levy, aiemmat olivat Chávez Ravine ja My name is Buddy. Yksinkertaisesti sanottuna loistelias levy joka taas todistaa sen, että jos homman osaa eli tarvitse mitään kikkailua, riittää kun on kitara, rummut ja basso ja satunnaisesti haitari jonka kahvoissa on itse Flaco Jiménez. Mukana on tuttuja muutenkin eli ainakin Jim Keltner rummuissa. Tanakkaa menoa jota kannattaa – aivan kuten tekijä itsekin sanoo – kuunnella kovaa. Levyn mukana tulevan vihkon alkusanat päättyvät kuvaavasti: “One more thing. I do not want to hear that any of you are using my record for some candy-ass background scenario or personal mood trick of your own. I want you to understand this. Get in the vechile and play this damn thing loud and drive, where to I don’t much care……” Eli baanalle ja nupit kaakkoon, toimii varmasti!
Saas nähdä saako tämäkin Grammyn kuten nuo aiemmat – syytä olisi.
Tuli kuunneltua Amused to death taas viime yönä. Käsittämätön levy, se jaksaa edelleen yllättää. Tästä levystä tuli mieleen parhaimmat levyt ja siksi kaivoin seuraavan tekstin arkistoista.
Tämä teksti on suoraan Norpan maailman top 5 levyä teksti parin vuoden takaa. Pitää edelleen paikkansa, levyt eivät ole järjestyksessä:
Harry Chapin: Greatest Stories Live – suuren tarinankertojan paras levy. Jo aiemmilla levyillä esitetyt elämänläheiset tarinat saavat aivan uutta potkua live-yleisön edessä, ja välispiikeistäkin välittyy hyvä huumori. Elämäniloa osin surullisista tarinoista huolimatta.
The Band: Last Waltz – varsinainen mammutti, joka tosissaan selvisi meikäläiselle vasta kun näin sen DVD-versiona. Tällaista soittamisen riemua ja musiikillista ilotulitusta harvoin kokee. Tuolla keikalla olisin halunnut olla mukana!
Roger Waters: Amused to Death – hyvä kokonaisuus, jonka synty juontaa juurensa TV.n tylsistävästä vaikutuksesta. Kansikuva kertoo kaiken: apina katsomassa telkkaria. Teos sopii hyvin teemaan “taistelu tyhmyyttä vastaan”. Tämä vaatii keskittynyttä kuuntelua ilman häritseviä tekijöitä ympärillä. Siksi hiljainen yö ja kuulokkeet varmistavat erittäin harvinaisen ja koskettavan musiikkinautinnon.
Ry Cooder: Chicken Skin music – tästä ei roots enää parane. Hyvä esimerkki siitä, kuinka haitarikin voi kuulostaa hyvältä!
CCR: Cosmos Factory – käsittämättömän tasokas CCR levy, jossa kaikki kappaleet voisivat roikkua listojen kärjessä pitkään vielä tänäkin päivänä. Kappaleet eivät ole vanhentuneet pätkääkään, vaikka levyn julkaisusta on yli 35 vuotta!
Eipä KEPit ja Norpat mahtuneet serverille. Tarttee viritellä isompi levy, että saa kaiken kuunteluun. Lisäsin kuitenkin radio Mafian ajalta viimeisen Norpan maailman ja muutaman KEPin ihan kokeeksi.
