Aug 19 2008

Valmiimmaksi tulee – mutta hitaasti

Alkuperäinen keulaluukun runko meni lopullisesti paikoilleen sunnuntaina. Lievä hienosäätö oli tarpeen, jotta “sarvet” sai suoriksi kantta vasten. Nuo sarvet ja etuseinän ruuvasin alakautta kiinni. Sivuseinät olivat helpommat sillä niitä ruuvattaessa ei tarvinnut olla selällään puoliksi septitankin takareunan päällä jalat ilmassa. Saumoihin laitoin jo tuttua proofia ohennettuna, Sikaakin olisi toki voinut laittaa mutta sen jälkeen mikään ei enää irtoa ehjänä. Seuraavana kanteen kiinnitettävänä palana lienee tällä hetkellä olohuoneessa oleva skylightin runko.

Maston topista irtosi jo toinen puoli. Liimaan ensin toisen puolen (vain tuon viisteen osalta) jolloin saan jäljelle jäävästä orginaalista muodon ja ison falliplokin akselin paikan helposti. Viistoliitoksen suhteeksi tuli 1:16 joka epoksin kanssa pitäisi olla enemmän kuin riittävä. Sähkökutterilla otin suurimmat jonka jälkeen hienosäätö pitkällä käsihöylällä, lopputulos ainakin tämän puoliskon osalta on vallan mainio. Se tarvitsee tietenkin sen uuden palan jossa on samanlainen viiste, mutta eiköhän tuo onnistu samalla metodilla. Jenkkimatka tulee tosin vähän huonoon saumaan mutta sille ei nyt mahda mitään. Ja nyt loppuu läppäristä akku ja verkkolaite jäi Tampereelle joten “täältä tähän”.


Aug 6 2008

41 pulttia eli rustiraudat on vihdoin kiinni

Nyt on rustiraudat vihdoin kiinni. 41 pulttia ja yhtä monta uutta 8mm reikää 10mm haponkestävissä rustiraudoissa olivat tosin kevyen pajaamisen takana. Uusien reikien poraamisen syynä oli se, että kannen paksuus muuttui n. 15mm joten rustirautoja piti “nostaa” saman verran. Nyt ne ovat kiinni 8mm kuumagalvanoiduilla pulteilla, sillä ajattelin että sopivat paremmin yhteen galvanoitujen teräskaarien kanssa kuin haponkestävät. Vielä kun ruuvikauppiaat olisiivat osanneet laskea oikein niin ei tarvitsisi hakea lisää prikkoja mutterien alle. Olivat onnistuneesti toimittaneet 100 prikan sijasta n. 70. Olis taas pityänyt tarkistaa…Tapit saan huomenissa, joten parin päivän päästä on suurin osa rungon rei’istä ummessa. Kyljet on hionnan jälkeen jo maalattu pariin otteeseen Farvolinella ja jälki on niin hyvä ja kelvollinen, että se Epifanes voi todella jäädä ensi kevääseen.

Skylightin runkopalatkin on sovitettu kanteen, vielä tarvitaan yksi “kattopala” niin rungon voi ruuvata ja liimata kasaan ja laittaa kanteen kiinni. Keulaluukku on lakkaa vailla irrallaan eli ennen lakkausta se pitää istuttaa kanteen kiinni – pientä säätöä tarvitaan. Ja sitten maston kimppuun? Ja lakkaa Eposealin pääle n. 4-5 kertaa. = about valmis? Ei, mutta vesillelaskukunnossa kyllä.


Website Security Test