Kele, tana

[lang_fi]No niin, nyt on Eposealia levitetty about 5 kertaa joka riittänee lakan alle primeriksi. Hiomisen jälkeen halli pitäisi saada pölyttömäksi, ha! No, ainakin imuria pitää huudattaa ympäri venettä, sillä pölyä ja pieniä roskia sikiää jostain lisää. Ennen lakkausta on keulaluukku laitettava paikoilleen, samoin skylight joten taitaa mennä pari päivää ennen lakkauksen aloitusta. Tosin se tulee tarpeen, sillä Eposeal tarvitsee oman aikansa kovettuakseen eli speksien mukaan seitsemän vuorokautta mutta niin pitkään en ajatellut odotella. Peräkin, joka oli se varsinainen murheenkryyni on valmiin näköinen ja kaipailee enää lakkaa:

Tiikkirimoja ei vielä ole lopullisesti hiottu, tarkoituksella. Eposeal-roiskeet on helppo ottaa pois hiomalla, ne kun ovat perin ohuita siivuja joten katoavat toivottavasti lähes itsekseen hionnan yhteydessä. Eposealin hionnan lisäksi kannattanee hioa kyljet samalla kertaa. Niihin uppoaa useampi kerros valkoista maalia, voi olla että lopullinen pintamaali eli Epifanes jää ensi kevääseen. Tuo riippuu siitä, kuinka sileäksi kyljet tällä kiristyvällä aikataululla saa aikaiseksi. Toinen kysymysmerkki on snobiraita, jonka laitoin viime kesänä piiloon. Syynä oli se, että ko. ura oli perin juosten kustu. Raidan jyrsimiseen on jo terä olemassa, mutta sen uran tilanne selviää vesillelaskupäivänä.

Ja miksi tuo otsikko? Ihan vaan siitä syystä, että joku kusipää oli ruuvannut kaiun anturin sovituspalan runkoon galvanoiduilla ruuveilla. Kyseinen sovituspala oli alkanut lahota ja syyksihän paljastui nuo ruuvit. Ei mahdu meikäläisen päähän miksi helvetissä pitää tuollaista tehdä. Ruuvithan olivat enemmän tai vähemmän kadonneet ja samalla tehneet pahojaan runkolautaan. Tältä ne näyttivät:

Eihän siinä muuta kuin vähän uutta mahonkia (tapit ruuvien paikalle) ja epoksia, mutta nyppii niin tulenpalavan perkeleesti moinen tietämättömyys / välinpitämättömyys / ajattelemattomuus. No, ainakin ne lähti nyt, joten jotain hyvääkin oli tuossa uuden anturin reiän teossa. Täytyy se sovituspala tehdä uusiksi, mutta se ei onneksi ole iso vaiva ja samalla yksi tuleva lahovauriopaikka ottaa ja häviää.[/lang_fi]