Just another high…… yacHteq

Projekti nimeltä Miran jolla – part 1 Acorn 8′ Tender

– julkaistu SMer ry:n Latest Bulletin julkaisussa –
Kuten toisaalla tässä LaBussa, ja taisi olla maininta myös aikaisemmassa Bulletiinissa, uhosin, että kun 2CV kulkee teen jollaprojektin loppuun. Lupasin palata asiaan LaBussa kun se aika koittaa. Nyt se koittaa.

Se kulkee sittenkin
Koska auton, tai itse asiassa kulkimen, ja veneen rakentaminen yhtä aikaa on meikäläiselle mahdotonta oli asioita priorisoitava. Periaate oli yksinkertainen: sätkä valmiiksi ja pihalle. Tämä periaate tyhjensi projektin edetessä suuren osan autotallin hyllyistä, joilla lojui sylinterin kansia, vaihdelaatikko, kampiakseli, jarruputkia, moottorin lohkoja, ovien saranoita ja laseja, tukivarsia, laakereita ja kaikkea muuta mahdollista mitä ranskalainen autoinsinööri pystyy kuvittelemaan punaviinihuuruissaan. Nyt tämä kuljin siis kulkee ja siirryn pikkuhiljaa puutöihin.

Jolla

Jolla josta on puhuttu paljon ja joka on valmistunut varmaan kymmenen kertaa jos “hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää paikkansa on nyt työn alla. Se ei kuitenkaan ole vielä valmis. Kaukana siitä. Tämän juttusarjan tarkoituksena on pitää seuran jäsenet ajan tasalla jollanrakennusprojektini suhteen ja samalla ruoskia meikäläistä tekemään jotakin.  Jolla tulee olemaan kahdeksan jalkaa eli noin 2,40 metriä pitkä. Runko on limisaumainen mutta tekemisen helpottamiseksi laudat eivät ole “massiivipuuta” – kuten huonekalumainoksissa sanotaan jos kyseessä on umpipuu – vaan vanerista sahattuja. Taipuvat helpommin ja halkeavat vaikeammin. Laudat kiinnitetään keula- ja  emäpuuhun ja peräpeiliin pronssinauloilla ja toisiin lautoihin epoksilla. Rakenne on kevyt ja luja. Ensimmäinen asia, sen työtilan selvittämisen jälkeen, on muotin rakentaminen. Vaikka jollan rakenne on perinteinen limisauma, se tehdään muotin päälle ylösalaisin eli pohja ylöspäin. Emä- ja keulapuu ja peräpeili kiinnitetään muottiin ja tähän kompleksiin kiinnitetään mahonkivanerista sahatut laudat yksi kerrallaan. Kun kaikki laudat ovat kiinni, voi jollan kääntää oikeinpäin ja jatkaa muiden osien tekemistä ja kiinnittämistä.  Mistä puulajeista jolla rakentuu? Köli ja muu “varsinainen” runkorakenne on laminoitua irokoa, muut osat kuten peräpeili, turkkilaudat partaat ja tuhdot ovat mahonkia. Laudoitus on n. 5mm mahonkivaneria.  Osien liittämiseen käytetään epoksia jota kuluu n. 3 kg. Lisäksi tulevat pronssiruuvit ja tietenkin laudoituksen kiinnittämiseen tarvittavat pronssiset kampanaulat.

Acorn jolla on mahdollista varustaa myös purjehdusvarustuksella. Keskityn kuitenkin aluksi perusjollan rakentamiseen.

21.10 1996 mennessä on valmistunut:  1.    muotti

Seuraavaksi on tehtävälistalla itse runkomateriaalin hankinta eli jalopuumateriaali ja laudoitukseen tarvittava mahonkivenevaneri. Hinnoista en projektin tässä vaiheessa kerro sen enempää. Mahdollisesti kustannuspuoli jää tulevaisuudessakin täysin lukijan mielikuvituksen varaan.

Projekti nimeltä Miran jolla – part 2 Acorn 8′ Tender
Joulu lähestyy…Jollakin on edistynyt – ainakin jos sitä mittaa sillä, kuinka paljon sitä on miettinyt.   Moni varmaan ihmettelee että mitä sillä jollalla oikein tekee?  Jollan mukaanottaminen lomapurjehdukselle pitää sisällään sekä hyviä että huonoja puolia. Vaikka jolla saattaa olla hankala palvelusatamissa ja hidastaa matkavauhtia otan sen kuitenkin helpottavana apuvälineenä matkalle mukaan. Pieni soutuvene on hyvä apu etsittäessä uusia hyviä satamapaikkoja. Se pysähtyy huomattavasti nopeammin kuin Mira ja lisäksi syväys ja paino ovat huomattavasti pienempiä. Nämä ominaisuudet ovat tarpeen kun kolutaan tuntemattoman saaren rantaa apuvälineenä suomalainen merikartta. Niissähän ei tunnetusti merkitä kiviä eikä matalia rantoja.  Rantojen koluamisen helpottuminen ei ole se ainoa positiivinen seikka. Sen mukanaolo helpottaa myös ankkurointia. Jollan kanssa ankkuroinnista tulee miellyttävä vaihtoehto rantaankiinnittymiselle. Sen avulla pääsee helposti maihin sielläkin missä ei satu olemaan syvää rantaa.

Huomattavana etuna pienenee todennäköisyys sille että herää tuttuun kolahdukseen aamuyöllä kun on alkanut sataa, tuuli on kääntynyt ja painaa venettä sivusta. Jääminen ankkuriin on Miralla purjehdittaessa helppoa sillä keulassa on 15 kg tukkkiankkuri ja 25 metriä ketjua aina valmiina  Ainoa haittapuoli joka todella mietityttää on purjehtiminen kovassa kelissä jolla perässä. Sehän voi kaatua ja täyttyä vedellä jne…

Muistan kun kesällä -93 lähdimme Hiittisten Stora Kråköstä n. 0530 purjehtimaan kotiin Inkooseen jossa olimme kolmen aikaan iltapäivällä. Tuulta oli lievästi sanottuna riittävästi sillä loki meni tappiin pelkällä täysin reivatulla isopurjeella. Olisi mielenkiintoista tietää (muttei kokeilla) miten jolla olisi seurannut perässä sellaisessa rivakassa suomalaisessa suvessa.

Uskon kuitenkin, että vetopisteen oikealla valinnalla ja pingoittamalla purjekangas jollan päälle ratkaistaan paljon. Loppu on kiinni jollan vakaudesta eli siinä on oltava riittävä köli.   Rantautuminen jolla mukana voi myös olla hankalaa. Sen lisäksi, että se kolisee kylkeen itse operaation aikana se helposti tekee sitä sen jälkeenkin. Siihen on onneksi olemassa apukeinoja. Yksi on muistaakseni seuraavanlainen: Ankkuriköyteen on sopivalle etäisyydelle kiinnitetty pieni ploki jonka kautta kulkee ohut köysi edestakaisin veneeseen. Tämän köyden toinen pää kiinnitetään jollan peräpeiliin ja Simsalabim! saamme vedettyä jollaa poispäin veneestä. Minulle herää kuitenkin kysymys siitä millainen hässäkkä tästä ylimääräisestä köydestä ankkuriköyden yhteydessä aiheutuu. Aika tulee sen näyttämään…

Kumivene joka on Mirassa tähän asti ajanut jollan virkaa on huomatttavasti helpompi “rakentaa” mutta se pitää rakentaa uudelleen aina ennen käyttöä. Kunnon jolla on tukevampi ja kulkee helpommin sinne minne haluaa. Kumivenehän on erittäin tuuliherkkä, sillä köli puuttuu.  Kaiken kukkuraksi karautan mieluummin puisen jollan kuin vetelän ja kylmän kumiveneen Källvikenin hiekkarantaan.

Näin se homma etenee
Kaikki varmaan muistavat, ja jos ei, niin  lukekaa kotisivuiltamme Latest Bulletin 1/97 numerosta, mihin vaiheeseen ko. luomisen tuskaa aiheuttava projekti jäi. Nimikin on jo ehtinyt vaihtua Miran jollasta Johannan jollaan.

Uskokoon ken tahtoo, mutta nyt on molemmat keulapuut (kun siinä on kaksi päällekäin) laminoitu mahongista, peräpeili kaarineen on valmis ja kölipuu on sisempään keulapuuhun ja peräpeiliin kiinnitystä vaille!

Aikaa ei kulunut neljää vuotta vaan ne on tehty parin viime kuukauden aikana. Näin se homma etenee. Jos vauhti on samaa myös jatkossa, on mahdollista, että veistos kelluu jo tällä vuosisadalla, ei oo huono.

Seuraavana työlistalla on mahdollisesti tehtävä pistoköliä varten aukko kölipuuhun. Sen jälkeen alkaa sen alimman eli kölilaudan sovittelu, joka on kuulemma se kinkkisin lauta rungossa. Eiköhän se siihen istu, kun käyttää hukkalaudan tai kovalevyn pätkää, harppia ja mittaa, joiden perusteella kölilauta hahmottuu oikeisiin mittoihin. Kun kölilaudat ovat kiiinni, on jäljellä vielä seitsemän kummallekimn puolelle. Sen jälkeen rungon voikin irroittaa jigistä ja kääntää oikein päin.  Siitä kuulet syksyllä.

Apinan raivo – osa 1

Kumivene oli viettänyt talven terassilla – kylläkin purjepussissa – ja se sai minut pohtimaan paremminkin sen ilma- kuin vesitiiviyttä. Koska kumivene oli jo edellisellä purjehduskaudella hukannut itsekseen ilmaa, epäilyni sen käyttökelpoisuudesta ihmisten kuljetukseen kasvoi sitä suuremmaksi mitä lähemmäksi lomapurjehdus tuli.

Siirsin ajatukseni yleensä jolliin ja Heureka! – yhden jollan aihiohan lepäsi alakerran varastossa. Mitäs jos sen tekisi valmiiksi? Pikainen inventaario paljasti, että epoksi oli vanhentunut, joten ensimmäinen tehtävä oli hankkia uutta. Kevät oli edennyt jo reippaasti toukokuun puolelle, kun liimasin kölipuun peräpeiliin ja keulasteeviin kiinni. Tämän jälkeen olisi vuorossa laudoitus, joka käsitti kahdeksan lautaa per puoli. Suurin kysymysmerkki tässä työvaiheessa oli lautojen kiinnittäminen liimauksen ajaksi. Laudathan kiinnitetään vain päistään keulasteeviin ja peräpeiliin ja sauma liimataan epoksilla. Vaihtoehtoina olivat puristimet, vanerista leikatut “puristimet” joiden kanssa käytetään kiiloja ja viimeisenä ruuvaus liiman kuivumisen ajaksi. Koska minulla oli huonoja kokemuksia puristimista ja liukkaista liimapinnoista päädyin lautojen väliaikaiseen ruuvaukseen. Valinta osoittautui perin onnistuneeksi sillä lopputuloksessa näkyvät ruuvinreiät muistuttavat erehdyttävästi niittausta.

Ennen laudoitusurakan aloittamista oli lisäksi ratkaistava vielä tapa, millä sahaisin laudat 6 mm mahonkivanerista. Testisahaus sähkökäyttöisellä pistosahalla paljasti pahat epäilykseni todeksi. Saha repi vanerin pintaviilun, joten pinta olisi suojattava jollakin tavalla tai sitten olisi jätettävä viimeistelyvaraa puolisen senttiä. Luontainen laiskuus pakotti keksimään jonkin muun ratkaisun. Katseeni kääntyi japanilaiseen vetosahaan ja aivan oikein: sahausjälki oli täysin eri luokkaa ja pintakin säilyi ehjänä. Päädyin hakemaan Plektra Tradingista uuden ko. tyyppisen sahan, jonka terän paksuus oli 0,35 mm ja hammastus mahdollisimman hieno. Sillä sahaus sujui huomattavasti siistimmin ja nopeammin kuin huutavalla ja pölisevällä sähköpistosahalla ja pystyin sahaamaan laudat suoraan lopullisiin mittoihin ilman sahausjäljen siistimistä.

Alimman eli ensimmäisen laudan tekeminen oli ohjeiden mukaan vaikeinta, joten suhtauduin siihen sen mukaisella vakavuudella. Tein mallin kovalevystä, sovitin sen ja sahasin kaksi lautaa vanerista mallin mukaisesti. 6 mm mahonkivaneri taipui melko helposti paikoilleen ja tästä syystä aloin pohtia, olisiko jollan valmistuminen ennen kesälomapurjehdusta edes teoriassa mahdollista? Päätin ottaa avuksi apinan raivon ja kyllä, sen avulla sain keskimäärin yhden lautaparin kiinni kahden päivän välein. Työaika tosin alkoi yleensä ilalla klo 8 – 9 välillä ja päättyi aamulla 4 – 5 aikoihin mutta alkukesän yöt ovat valoisia ja apinan raivo vie tehokkaasti eteenpäin.

Vielä laudoituksen ajan jolla oli väärinpäin muotinsa päällä, mutta kun viimeinen lautapari oli saatu kiinni, sen epoksi kovettunut ja kölievä ja ulompi keulasteevi liimattu kiinni oli perin juhlallinen hetki käsillä: jollan kääntäminen. Lievän hämmennyksen vallitessa aamuyöllä neljän aikaan katselin aikaansaannostani. Sehän muistuttaa erehdyttävästi venettä!  Seurasi parraslistojen tekeminen ja kiinnittäminen. Niiden taivuttaminen oli oma lukunsa. 15 mm paksun mahonkiriman taivuttaminen seuraamaan ylintä kylkilautaa edellytti pitkää pinnaa. Kun parraslistat oli saatu kiinni seurasi pronssisten hankaimien haku Farsonsilta sillä kaikissa muissa venetarvikeliikkeissä tarjottiin alumiinivalua. Airot hankittiin Pro Sailorista. Päivää ennen lomapurjehduksen alkua kiinnitin tuhdot ja lomapurjehdus oikean jollan kera saattoi alkaa. Siitä lisää toisaalla.