Johannan vaiheita AD 2009

IMG_0009

Kun vuoden 2008 Itsenäisyyspäivän paikkeilla ajelin Pohjanmaalta kotiin kaksimoottorisella XM:lläni eli 30-34 hv Yanmar takakontissa koitti samalla hetki jolloin piti keksiä keino millä vanhan ruotsalaisen malmikasan saisi pois. Ongelmaa vaikeutti se tosiseikka, että kolmesataa kiloa painavaa moottoria piti ensin siirtää puoli metriä ylöspäin, sitten eteenpäin metrin verran, sitten ylöspäin puolisentoista metriä ja sitten taaksepäin kaksi-kolme metriä jolloin oltaisiin sitloodassa. Ja kun hallissa ei ollut mahdollisuuksia käyttää minkäänlaista nosturia, olisi homma tehtävä käsin.

Volvo irti
Siksi päätin keventää moottoria edes hiukan ennen plokien ja köysien virittelyä. Listalla oli ainakin vauhtipyörän, sylinterien, imu- ja pakosarjan sekä merikytkimen irroitus. Arvelin jäljelle jäävän jällivaaralaisen raudan painavan enää puolet alkuperäisestä eli n. 150 kg. Ensin oli kuitenkin löydettävä 55mm hylsy vauhtipyörän paikoillaan pitävän mutterin irroittamista varten. Kyseisen kokoisia ei ihan joka kaupassa ole, lopulta sellainen löytyi yhdestä Herttoniemen teollisuusalueen yrityksestä – jossa maksuvälineeksi ei kelvannut kuin käteinen. Yhden viikonlopun aikana palat irtosivat moottorista -10C asteen pakkasessa niin nopeasti kuin mahdollista ellei jopa nopeamminkin.

16022009177

Virittelin Johannan puomin kulkemaan doghousen etuikkunan läpi aina levangille saakka ja sidoin barduunan plokit siihen kiinni. Kun olin saanut köydet kulkemaan moottorin ali oli aika alkaa hikoilu – pakkaskelistä huolimatta. Plokiviritys olisi muuten toiminut moitteetta, mutta koska köysi oli loivasti sanottuna p—kaa eli tavallista punottua, ei se halunnut ilman mittavaa voiman käyttöä liikkua mihinkään. Loppujen lopuksi kaiken punnerruksen jälkeen moottori roikkui puomista kahden plokiparin varassa ja nitkuttelin sitä pari senttiä kerrallaan eteenpäin. Lisänoston jälkeen oli puolestaan aika nitkuttaa moottoria taakse päin ja laskea se sitloodan pohjalle. Tässä vaiheessa kuvittelin homman olevan jo helpottumassa.  Vuorossa oli nimittäin vielä moottorin nosto sitloodasta maahan, joten jätin sen seuraavaksi viikonlopuksi sillä sehän olisi helppoa kuin heinän teko …

Seuraavana viikonloppuna sidoin barduunojen plokit joissa edelleen oli se tuttu p—ska köysi hallin kattoon ja aloin punnertaa moottoria riittävästi ylös, että saisin sen työnnettyä rungon ulkopuolelle. Sitä tehdessä Utön keikalla kertaalleen telottu olkapää muljahti jotakuinkin tuskallisesti mutta onneksi moottori oli käytännössä jo sivukannella ja sain kikkailtua sen alas ilman Johannan ja naapuriveneen kyljen rikkomista.

Kun moottori oli poissa oli aika skrabata pilssi. Parin tunnin sijaan hommaan kului useampi viikonloppu ennen kuin suurin osa pilssin vanhaa maalia oli poissa ja hämmentävän punaruskea mahonki oli näkyvissä.

Vannasputken irroitus ja uutta puuta
Vannasputken pää – eli se joka on veneen sisäpuolella – oli perinteisesti valettu pikiboksiin jonka tarkoituksena on tiivistää vannasputken reikä perästeevissä. Kun olin muutaman kerran humautttanut vannasputken ulkopäähän pitkähköllä koolingilla ja kun vastauksena oli pelkkä vaimea ”thump” oli selvää ettei putki irtoa pikivalusta ilman pien poistamista. Kuumailmapistoolilla, veitsellä, skraballa ja lastalla varustettuna tein kaksi viikonloppua töitä, että sain kaiken pien kaivettua pois ja vannasputken irti. Lähellä olevaan teräskaaripariin oli tuettu boksin sisäpäädyksi paksuhko lauta josta vannasputki tuli läpi. Tuo lauta irtosi seuraavaksi ja sitten olikin vuorossa teräskaaripari. Päätin sen vaihtaa, sillä se oli syöpynyt mystisesti lähes poikki pien yläreunan tasalta. Syyksi paljastui messinkinen vannasputki ja sen päätyhela ( vai sittenkin pronssia) joka oli levännyt n. 60 vuotta kiinni teräskaaressa. Kaaripari irtosi perin helposti kun pyyhkäisi rälläkällä teräsniittien päät pois ja napautti niitit tuurnalla ulos rei’istä. Seuraava kaaripari jonka siirsin vaihtolistalle oli tamminen jonka päät olivat olleet pikivalun sisällä. Kummankin kaariparin tilalle tulisi ajallaan tammesta laminoidut sillä en halunnut ruveta tekemään tai teettämään teräksisiä kaaria.

Kevät eteni vauhdilla, toisin kuin kunnostustyöt. Tein ns. kapalevystä eli mainostaulujen taustalevyistä mallit kaarille ja niistä jigit. 3 mm tammiviilu taipui hyvin haluttuun muotoon, päällekkäin viiluja tuli 14 kpl ja liimana käytin epoksia. Ensimmäisen sovituskerran aikana kiinnitin sattumalta huomiota yhteen styyrpuurin puoleiseen lautaan. Sen sisäpinta näytti – poistetun teräskaaren kohdalta – hiukan epäilyttävältä joten päätin kokeilla siihen linkkuveitsen kärkeä. Kaivettuani yli 20mm paksuudelta pehmennyttä ja mustaa mahonkia pois ja jäljellä ei ollut kuin 5mm, oli aika asennoitua laudan vaihtoon vesilinjan alapuolella.  Syyksi järkeilin saman ilmiön joka oli syövyttänyt teräksisen kaariparin lähes poikki. Naapurilaudat olivat kunnossa, joten kiitoksia. Poistin kyseisen laudan n. metrin matkalta jolloin perästeevikin paljastui enemmän – senkin kunto oli tyydyttävä/hyvä joten kiitos myös siitä. Muuten olisi mennyt perästeevi ja samantien Johannan 8 m pitkä emäpuu vaihtoon….ehkei ainakaan ihan heti työlistalla.

05042009228

Kun on poistanut yhden laudan reilun metrin matkalta vesilinjan alapuolelta, ei tee enää yhtä pahaa ottaa toinen samalla lailla. Kun olin käynyt kaikki perän laudat vesilinjan alapuolelta olin päätynyt neljään lautaan – kaksi kummallakin puolella – joista olisi vaihdettava ainakin osa, loppupäät olivat saaneet jonkin verran siipeensä. Yhden tammisen kölilaudan – leveydeltään n. 35 cm ja paksuudeltaan 25mm – läpi työnsin linkkuveitsen terän kevyesti, sillä laudan lustot olivat irronneet toisistaan. Vaikutti aivan pakkasvauriolta. Styyrpuurin puolelta poistin loppujen lopuksi kahden laudan viimeisen metrin.

Irroitettuani laudoista vaurioituneen osan eli viimeisen metrin, oli vuorossa uusien kaarien sovitus ja kiinnitys runkoon ja jäljelle jääviin lautoihin. Helsingin ruuvikulma tuli tutuksi sillä hain sieltä osan tarvitsemistani 6mm haponkestävistä ruuveista, prikoista ja muttereista; toinen vastaava kauppa, josta löytää myös eksoottisia pultteja ja muita kiinnitystarvikkeita on muuten Tammisaaressa eli Bendix. Puuruuveina käytin Toplichtilta jo aiemmin tilaamiani 6x60mm ja 5x40mm pronssiruuveja.

Styyrpuurin uudet kaaret olivat kiinni ja aloin suunnitella jotain laiskan miehen keksintöä laudan jatkoksen tekemiseen. Toinen vaihtoehto olisi ollut vaihtaa lauta koko matkalta mutta se vaihtoehto ei oikein kiehtonut. Liitoksen tekemisessä päädyin yläjyrsimeen ja jigiin jossa oli 1:12 viiste. Sillä sai ajettua varsin näppärästi viisteen sekä uuteen lautaan että runkoon jääneen laudan päähän. Uusien lautojen materiaaliksi tuli iroko, sillä sitä sattui olemaan sopivan kokoisena eli n. 40mm paksuisena ja 40cm levyisenä autotallissa. Sovituksen tiukkuus aiheutti lievää vakavampaa pohdintaa, sillä sovitus ei saa olla liian väljä eikä toisaalta liian tiukkakaan. Muuten saadaan aikaan joko pysyvä vuoto tai kaaren tai jonkun muun paikan pettäminen. Nybaa konsultoituani lautojen välisen välin paksuudeksi haarukoitui rautasahan terän paksuus eli 1-2 mm.

Lautojen sovitus sujui melkein helposti, varsinainen asennus olikin jo työläämpää sillä alempaa uutta lautaa kiinnitettäessä piti roikkua alaspäin pilssissä jotta prikat ja mutterit sai paikoilleen puhumattakaan niiden kiristämisestä. Liimasin viisteet epoksilla ja syntyneen liitoksen taakse tulevan tukilaudan pulttasin liitoksen laudanpäihin kiinni 6mm ruuveilla. Laudan päät ruuvasin kiinni perästeeviin pronssisilla puuruuveilla ja saumohin levitin runsain mitoin Prooffia jota ohensin hiukan kyllästeellä että se leviäisi helpommin. Viimeksi mainittu toimenpide paljastui mokaksi – siitä myöhemmin.

23052009274

Oli aika siirtyä paapuurin puolelle runkoa ja asentaa ensin uudet kaaret paikoilleen. Paapurin puolella oli myös kaksi hieman heikossa hapessa olevaa lautaa. Toisesta irtosi koko lauta metrin matkalta. Toisen, melko hyväkuntoisen laudan osalta päädyin dutchman-tyyppiseen paikkaan jolla korjasin 30 cm pitkän halkeaman. Se oli saanut alkunsa poistetun teräskaaren kohdalta. Asennustoimet sujuivat jo lähes rutiinilla, ja laudan irroituksen aikainen stressi joka johtui mahdollisesta haperosta perästeevistä osoittautui turhaksi.

Homma etenee
Perä oli vihdoin ummessa ja työlistalle ilmaantui lakkaus- ja maalaushommia. Vesilinjan teippaus, myrkyn paikkamaalaus, uusien kaarien loppujen ruuvien kiinnitys ja pohjan uusien saumojen prooffaus sujuivat Aimon avustuksella varsin vauhdikkaasti.  Kevät oli tosin jo kääntymässä kesän puolelle ja työlistan modifioinnin jälkeen välttämättömiä hommia ennen vesille laskua olivat vielä  ainakin moottoripukin, vannasputken, potkuriakselin ja potkurin asennus sekä muutama lakkakerros lakatuille pinnoille. Päätin nimittäin asentaa uuden moottorin vasta vesillelaskun jälkeen, ihan vain varmuuden vuoksi.

Koska Yanmar ei sopinut olemassa olevaan moottoripukkiin, sitä oli modifioitava jonkin verran. Kavennusta kaivattiin 10 cm ja lisäksi sitä piti jatkaa taaksepäin niin että potkuriakseliin tulevan painelaakerin kiinnitys tukeutuisi modifoituun moottoripukkiin. Sen muutoksen materiaaliksi valikoitui kuumagalvanoitu 50x50x5 kulmateräs. Painelaakerin kiinnityslevy valmistui puolestaaan 10mm teräslevystä johon polttoleikattiin painelaakerin kokoinen reikä ja hitsattiin kulmateräksiä varten kiinnikkeet. Uudet palat pulttasin kiinni teräskaariin kuumagalvanoiduilla 8mm ja 10mm pulteilla ja maalasin osat ruostenestomaalilla. Painelaakerin asennuksen kanssa samaan aikaan oli asennettava tietenkin vannasputki, jotta potkuriakseli tulisi jotakuinkin kohtisuoraan painelaakerille asti.

Vannasputkella oli pituutta 70 cm ja sen halkaisija 42mm. Alkuperäinen reikä perästeevissä oli tietenkin liian ahdas joten sitä joutui kalvaamaan jonkin verran jotta uuden putken sai sopimaan. Oma lukunsa oli perälaakerin helan ja samalla vannasputken päätyhelan pulttaus ulkopuolelta perästeeviiin kiinni siten, että potkuriakseli ja painelaakeri olisivat kohdillaan. Sitä tehdessä tuli todistettua jälleen kerran se tosiseikka, että ylenpalttisesta sovittelusta on loppujen lopuksi vain haittaa. Tuosta kuulemma erottaa ammattilaisen ja harrastelijan – ammattilainen osaa lopettaa sovittamisen riittävän aikaisessa vaiheessa toisin kuin harrastelija.

Kun vannasputki oli kiinni eli perälaakeri oli pultattu perästeeviin täkkipulteilla ja stefaboksi vastaavasti pikiboksin tukilautaan oli vannasputken asennuksesta yksi työvaihe jäljellä. Pikiboksin täyttö piellä. Tuota valuhommaa varten investoin yhden keittolevyn sähköhellaan ja halpaan alumiinikattilaan. Valoin uuden pikiboksin umpeen kaatamalla pikiboksista kaivamani pien, uuden  parafiinin ja pellavaöljyn kiehuvan seoksen parin litran erinä pikiboksiin. Homma kesti pidempään kuin olin ajatellutkaan eli iltapäivästä alkaen aina keskiyöhön asti. Onneksi tukena oli loppuvaiheessa Blues-ministeri radiossa joka antoi juuri sopivasti lisää inspiraatiota tanakan bluesin muodossa.

Pikiboksin valusta oli vesillelaskuun vain muutama päivä. Tuosta ajasta kului ainakin osa kelailuun aiheesta mikä homma oli jäänyt tekemättä ja mikä olisi ehdottomasti pitänyt ennen vesillelaskua tehdä. Varsinaisia hommia olivat perä- ja keulahelojen ja keulaknaapin kiinnitys. Keulaknaapin kiinnitys oli oma lukunsa. Olin säilönyt – yhtä lukuun ottamatta – n. 20mm paksujen kiinnityspulttien mutterit jonnekin hyvään paikkaan jota en ole vielä tässäkään vaiheessa löytänyt. Siksi marssin Bendixiin hakemaan uusia muttereita. Päädyimme ¾ tuuman muttereihin koska ainoa mallimutterini oli juuri sellainen. Ja tietenkin haponkestävinä. Nuo neljä mutteria maksoivat 40 euroa, yhteensä. Kun aloin kiertää hankkimiani muttereita pultteihin oli alku aivan hyvä. Muutaman kierroksen jälkeen alkoi vaadittu voima kasvaa eksponentiaalisesti ja lopputuloksena oli melkein paikoilleen leikkautunut mutteri joka ei hevin halunnut enää irrota. Ei muuta kuin uudestaan Bendixiin ja lopputuloksena oli, että kierre on 19mm. Sellaisia muttereita ei ole ollut enää viiteenkymmeneen vuoteen joten lähimpänä oli 20mm. Ja nehän sopivat, kiitos saman nousun. Uusien muttereiden kanssa sain keulaknaapin istumaan paikoilleen hyvin, eivätkä pulttien reiätkään lävistäneet kansikaarta kuten alkuperäisessä asennuksessa.

20062009288

Vesille – viiden vuoden odotuksen jälkeen
Vesillelaskupäivä 24.6 keskiviikko oli valittu lähes väkisin, sillä perimmäisenä syynä oli meriveden pinnan lasku. Veden korkeudenhan oli oltava vähintään + 0 jotta vettä olisi laskuluiskalla riittävästi Johannalle. Tuuli oli jo maanantaina kääntynyt pohjoisen puolelle joten soitin telakalle ja sain vesillelaskun jo keskiviikolle. Säätedotuksessa luvattu korkeapaine ja helle ahdisti mieltä silllä se tarkoitti käytännössä veden pakenemista Suomenlahdelta koillistuulen saattelemana ja halusin Johannan veteen ennen luvattua hellettä. Kyseisenä keskiviikkoaamuna saavuin telakalle aamuseitsemän aikaan ja aloin selvitellä kiinnitysköysiä ja fendareita jotakin tehdäkseni – hiukan hermostutti. Aamulla veden pinta oli vielä 0, ja se riitti Johannalle joka solahti veteen ennen aamu-yhdeksää ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

Vuoto oli aluksi perin pientä, mutta muuttui rivakammaksi parin tunnin kuluttua. Kelailin mielessäni että mikä tappi oli jäänyt laittamatta kunnolla kiinni, mutta loppujen lopuksi vuotokohdaksi paljastui styyrpuurin puolen uuden ja vanhan laudan välinen sauma. Vuotokohta oli – tottakai – kaikkein ahtaimmassa paikassa vannasputken alapuolella jonne ei käsi mahtunut. Survoin erilaisin astaloin ja pitkillä ruuvimeisseleillä ”Pyhä Pietari” nimistä venekittiä saumaan joka rauhoitti vuotoa, mutta koska kitti ei vedenpaineen vuoksi pysynyt kunnolla saumassa jäi vuoto olemaan. Vuodon syyksi selvisi Proofin pakeneminen vedenpaineen työntämänä saumasta, sillä kohtaa kun oli vain ohennettua Proofia joka ei ollut riittävän jäykkää. Sitä se ohentaminen teetti.

Uusi moottori päätyi Johannaan  vielä samalla viikolla ja sopi pukkiin ilman virittelyitä. Homma sujui helposti traktorin ja  nostopuomin avustuksella. Moottorin asennushommista jäi tässä vaiheessa tekemättä vakionopeusnivelen ja hallintalaitteiden asennus sillä masto piti saada valmiiksi ja ylös ennen telakan sulkeutumista lomien vuoksi.

03072009299

Maston nostoa odotellessa oli aika viimeistellä mastoremontti eli kiinnittää kaikki helat ja lakata masto. Maston uusi toppi eli viimeinen metri oli jo aiemmin liimattu, mutta muodon viimeistely piti suorittaa loppuun. Topin muotoilun jälkeen oli vuorossa muutamia lakkauskertoja ja helojen kiinnitys. Viimeinen työvaihe oli uusien kaapelien veto maston sisälle johon kului suunnitelmien vastaisesti kokonainen päivä. Toppiin asti tuli kaapelit VHF antennia, tuulimittarin anturia, ankkuri- ja Windexvaloa varten. Alimpien saalinkien kohdalle jäivät koneajovalon ja kansivalojen kaapelit.

Maston nostoon värväsin paikallisen ison nosturiauton joka lupasi tulla paikalle sunnuntaina 19.7 eli juuri ennen telakan sulkeutumista kesälomien vuoksi.

Aimo ja Pim saapuivat Ballerinalla telakalle perjantai-iltana mastonnoston aattona. Olin koko päivän laittanut mastoa nostokuntoon eli kiinnittänyt vantit ( neljä per puoli), bak-, fokka- ja genustaagit sekä barduunat ja vanttiruuvit. Windex ja tuulimittarin anturi jäivät nostopäivän agendaan. Ajoin edestakaisin Inkooseen nukkumaan ja palasin telakalle lähes aikaisin. Nosto oli sovittu aamupäiväksi ja Orre saapuikin ison nosturiauton kanssa paikalle jotakuinkin kello 10.00.

Nosto sujui suunnitelmien mukaisesti eli sujuvasti, kiitos Aimon ja Pimin avun. Tuulimittarin anturi ja Windex päätettiin kiinnittää paikoilleen vasta kun masto on pystyssä. Tuota hommaa varten sidoimme Ballerinan puosuntuolin nosturin koukkuun. Istuin tuoliin ja Orre nosti meikäläisen ylös perin rivakasti. Noustessani ylös tuli mieleen että jotakin unohtui – vielä kun olisi ollut kamera mukana sillä ylhäältä olisi saanut todella hyviä kuvia uudesta kannesta. Ruuvailin anturin ja Windexin kiinni ja hallitun alastulon jälkeen oli vuorossa juhlistaa onnistunutta nostoa GD:llä ja oluella.

IMG_0109

Vuoto alkoi hellittää hitaasti, ja elokuun ensimmäisenä päivänä tuli aika irrottaa napanuora eli verkkosähkökäyttöisen uppopumpun piuha laiturin sähkökaapista. Siirtyminen kotisatamaan tapahtui puhtaasti konevoimin, ja matka sujui lähes puhtaasti. Yanmar raksutti tasaisesti ja ilman Volvon aikaisia värinöitä rungossa, kiitos vakionopeusnivelen moottorin ja potkuriakselin välissä. Pieni moka paljastui juuri ennen laiturointia. Koneessa ei ollut vapaata eikä pakkia, ainoastaan vaihde eteenpäin. Pikainen diagnoosi paljasti, että vaihdevaijeri oli päässyt irti sillä sen lukitseminen oli unohtunut. Laituriin päästiin toimivalla yhteistyöllä, Niina pinnassa ja minä koneen ääressä vaihdevivussa kiinni.

Lisää hommia oli luvassa, muun muassa skylight ja sähköjen uusiminen. Niistä mahdollisesti seuraavassa jutussa.

IMG_0922

Projekti arvioituna numeroina – materiaalin, tuntien ja kustannusten kirjauksen lopetin jo muutama vuosi sitten.

Työtunteja muutama tuhat
Tiikkilankkua vajaa kuutio eli 14mmx38mm tiikkirimana n. 400m
Paneelilautaa 15x120mm noin 120m
6,5mm havuvaneria 8 levyä  á 1,2m x 2,4m
irokoa  pari kuutiota, (alunperin 50-70cm leveänä ja 5,5 metriä pitkinä lankkuina)
Oregon Pinea yksi lauta
Tammiviilua
SP 106 epoksia n. 40 kg
Eposeal pohjustusepoksia about 20L
290DC kansisaumaSikaa 40 tuubia
298 Sika koiranmakkaroita (600ml) 25
4 mm haponkestävää teräslevyä, n. 1 m2
Ruostumattomia hakasia ja naulapyssynauloja muutamia satoja
Pronssiruuveja 4mm 1000 kpl, 5mm 400  kpl ja 6mm 300 kpl, 8mm 200 kpl, 12mm 10 kpl
Proofia, polyesterikittiä, pikeä
V—tusta, innostusta ja turhautumista riittävästi ellei jopa liikaakin
Muutama paketti laastareita
Puutarhaletkua 100m

Spinnaker Gold lakkaa, maaleja ja liuottimia
Epämääräinen määrä sähkökäyttöisiä ja käsityökaluja, puristimia, hiekkapaperia, ja kertakäyttöruiskuja (vain Eposealia varten).

Nautintoaineita
Olvin kolmosta ja ykköstä palttiarallaa 14 korillista  ja Olvin Teho energiajuomaa n. 60 pulloa/tölkkiä
Piipputupakkaa (Caravelle, Amphora ja Old Virginia Tobacco Companyn tuotteita) pari kiloa ja  muutama piippu
Jonnin verran kahvia, teetä, ruisleipää, Jaffakeksejä ja banaaneja

kavereita auttamassa ja tietenkin Niina.

Oliko homma kaiken väärtti? Tuon kysymyksen voin kiertää sillä, että oli sanomattoman miellyttävä olo kun huomasi vesillelaskun jälkeisten rankkojen sateiden jälkeen sisällä olevan KUIVAA skylightin kohtaa lukuun ottamatta – ja nehän nyt vuotavat aina.

t. hh

Website Security Test