Huitsinevadan terveiset

Kertaus on opintojen äiti …

Vuosisadan viimeinen kesä tuli ja meni, aivan kuin aina ennenkin. Kesä oli juuri niin upea kuin vain unelmissaan voi toivoa. Ja ehkä meitä toivojia oli tällä kertaa riittävästi koska toive näin onnistuneesti toteutui. Millainen millenium talvesta sitten muodostuu, on taasen toinen juttu.

Ennenkuin alkaa unelmoida uusista tuulista on mukava hetken muistella mennyttä kesää. Mitkä olivat ehdottomat huippuhetket ja mansikkapaikat ja ne legendaariset läheltä piti -tilanteet. Omalta kohdaltani ensimmäiseksi mieleen palautuu Viaporin tuoppi -viikonloppu upeine keleineen ja fiiliksineen. Siinä on purjehduskilpailu minun makuuni. Kisa, jossa alusta loppuun on mottona fiiliksellä beibi, tai näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää. Ja mikä parasta homma ei tyssää maalilinjan ylitykseen vaan siitä kaikki vasta alkaa eli illanvietto samanhenkisten ihmisten parissa pimenevässä elokuun yössä …

Seuraavaksi mieleeni nousee kuva Helsingholmin saaresta. Vapaana kirmailevat eläimet, vastaleivottujen korvapuustien tuoksu, savustettujen kampeloiden suussasulava maku, kuumat löylyt saunassa ja vilvoittelu merivedessä. Hetkiä, jotka aika tulee vielä kultaamaan mutta, jotka jo itse tapahtumahetkellään tuntuivat sanomattoman ihanilta.

Ai niin ja se läheltä piti –juttu oli tietenkin juhannusyön ukkosmyräkkä, jossa vene piti saada liikenteeseen saaren rannasta mahdollisimman liukkaasti. Temppua vaikeuttivat fyysisten voimien ja ulottuvuuksien vähyys, aikainen ajankohta eli viidenaikaan aamuyöllä, sekä tottumattomuus veneen hallintapeleihin ja edellä kuvatuilla seikoilla ja niiden vaikutuksella tarkoitan itseäni ja vain itseäni. Onneksi kapulta löytyi sekä voimia että ulottuvuuksia ja minulta unenpöpperössä pieni annos rohkeutta tarttua pinnaan ja kaasukahvaan. Ja näin oli tällä kertaa tarinalla onnellinen loppu. Tapahtuma aikaansai myös sellaisen positiivisen seuraamuksen, että oma motivaationi oppia enemmän veneen hallintalaitteista nousi kolmanteen potenssiin.

Ja sitten muutama hassu pikku juttu, jotka voi panna surutta siihen tiliin, että edellisistä purjehduskesistäni on jo jonniinverran aikaa. Eli, että mikä pisti silmään tai korvaan kun tätä aikuisväestön temmellyskenttää, veneilymaailmaa, tarkasteli taas hieman uudesta vinkkelistä. Kun viimeksi tosissani vietin vapaa-aikaa kesäaikaan veneessä oli kulkimena niin pieni paatti, joskin ainakin omasta mielestäni kaunis, että laiturilla saattoi kuulla kuinka pieni poika taivasteli isälleen, että mahtuuko tuonne veneeseen sisälle.

No tämän kesän vene aiheutti aivan uudenlaisia ristiriitaisiakin mielipiteitä siitä, miten veneeseen, sen omistamiseen ja omistamisesta aiheutuvaan työhön suhtautuu. Eli jotenkin tähän tapaan, että kun kyseinen vene on aurinkoisella säällä liikkellä riittävän syvässä vedessä, hän aiheuttaa jonkinasteista kademielialaa tietyn tyyppisessä puuveneisiin hurahtaneessa katsojassa, joka taas ei missään tapauksessa kadehdi samaista venettä keväällä tai syksyllä kun kyseinen vene odottaa kunnostajansa koleassa kelissä vahvasti maan pinnalla. Eli, että taas tuli todistetuksi vanha hokema todeksi ainakin jollain tavalla: koolla on väliä. Millaista, se on jokaisen henkilökohtainen asia.

Ihmetystä kuluneena veneilykautena herätti myös eri satamiin kerääntyneiden venekuntien käsitys siitä, onko satama täynnä vai vieläkö kenties yksi tai useampi vene mahdollisesti mahtuisi toisten veneiden viereen. Erityisen hankalalta tuntui mahtua Tammisaaren palvelusataman laituriin, tilaa oli mutta hyvää tahtoi ei. Vai olikohan keisari uusissa vaatteissa vienyt venepaikat, kun emme tyhminä keksineet syytä, miksi täysin tyhjään venepaikkaan ei vai sopinut venettä sijoittaa naapureiden mielestä.

Toista äärilaitaa taas edusti Helsingholmin laituri, joka silmämääräisestikin tarkasteltuna oli jo aivan täynnä, mutta jossa toteutui sananmukaisesti sanonta sopu tilaa tekee. Ja teki kanssa. Viisaammilta oppia kuunnellen mietimme, miten tehdä onnistunut kesälomapurjehdus kokoonpanolla. kolme alle 4-vuotiasta lasta ja kaksi keski-ikäistä vanhempaa. Niin, että palaisimme lomilta yhtenä perheenä myös takaisin.

Ensimmäinen sääntö kuului kai jotenkin niin, että loma tulisi kulkea lasten ehdoilla, eli päivämatkat sopivan pituisiksi, veneen kallistuskulma mahdollisimman pieneksi, pilssiin paljon pillimehua jne. Keräsimme itsellemme mieleisimmät säännöt ja neuvot ohjenuoraksi, joiden ensimmäinen ja tärkein asia oli riittävän kokoinen ja merikelpoinen vene, jolla matkat taitetaan ja lopun toivoimme suunnilleen olevan seurausta onnistuneesta alus valinnasta.

Kerrankin mutu -periaatteella läpi viety projekti toimi jopa ennakkoarvailuja paremmin. Malliesimerkkinä voidaan pitää tapausta Hangon läntisellä ukkosmyrskyssä tuulen pauhatessa kuudentoista (16) metrin sekuntinopeudella kylkeen ja lasten leikkiessä tyynenä pentterissä sekä sitloodassa. Eli muumiveneemme, kuten joku tuttavapiiristämme venettämme osuvsti kuvasi, oli niin vakaa menossaan, ettei sitä pienet tuulet säikkäyttäneet ja meinasi ne jäädä miehistöltäkin noteeraamatta.

Muistot, jollaisiksi voisi jo katsoa viime kesän tapahtumat, alkavat vasta pikkuhiljaa kirkastua niiksi mielen kuviksi, jollaisina ne tulevat säilymään vuosien saatossa. Mutta luulenpa, että sellaisiksi kuviksi tulevat päätymään aurinkoinen kesäpäivä Hangon kallioilla kansainvälisten kuutosten kerääntyessä satama-altaaseen, lapset pelastusliiveissään haavit käsisään tavoittelemassa Itämeren kultakaloja. Iloinen perheseurue kuumilla rantakallioilla löylytauolla vailla rihman kiertämää. Epätodellisen punainen ukkostaivas Tammisaaressa sekä oudon upeat taivaanvalot niin monena iltana kuluneena kesänä. Ja kaikki ne kauniit maisemat, joita matkan varrelle siunaantui ja joita veneen kannelta ihastelimme.

Kun veneilykausi on tältä vuodelta ohi voi siirtyä hyvällä omalla tunnolla näkemään märkiä unia (siis aiheena veneily, tottakai). Tai mikäs sen mukavampaa kuin kuivapurjehtia reilussa porukassa pimenevissä talvi-illoissa. Takuuvarma sessiohan on aina ollut se perinteinen joulukuun alun viikonloppu, jolloin myös maamme itsenäisyyttä on ollut tapana juhlia. Ruoka on ollut näissä tapahtumissa aina hyvää ja seura vieläkin parempaa. Joten jos kesädiojen järjestelyltä yms. kiireiltä kerkiät niin nähdään legendaarisissa Smer bileissä ja kerrataan yhdessä miten se kesä –99 oikeasti menikään. Tämän vuosisadan viimeiset syysterveiset huitsin nevadasta !

t. Nin

Website Security Test