Jun 11 2012

Enää vettä kölin alle

Johanna on valmis vesillelaskuun. Tosin pientä säätöä on vielä, mutta ne hommat eivät vesillelaskua estä. Nyt jäädään odottelemaan meriveden riittävää eli vähintään +-0 korkeutta loppuviikosta niin hyvällä tuurilla alus holahtaa silloin veteen.

Emäpuu meni tietty myös umpeen ennen laskua.

Tässä tiikkipala ennen sovitusta, tiikki valikoitu puulajiksi siitä yksinkertaisesta syystä, että löysin tallista juuri sopivankokoisen kangen:

Täytepala paikoillaan, tuoksi valikoitu iroko samasta syystä kuin tuossa yllä:

Ja tässä sovitettuna ja liimattuna, liimana osittain Arsalinin epoksi ja lisäksi Simson CA ja sen primeri P huokoisille materiaaleille. Arsalinin epoksi oli ainakin tuoksumaailmaltaan kevyempi kuin SP, toivottavasti pitää yhtä hyvin:

Ja lopuksi liiat pois ja lyijmönjä ja lopuksi myrkky pintaan:


May 18 2012

Se siitä kotimaisen kauppiaan suosimisesta

Tulipa haettua Simson CA liimaa ja siihen sopivaa primeria emäpuun korjaamiseksi. Ajattelin suosia kotimaista kauppiasta vaikka maksaisinkin hiukan enemmän, ja liimaa löytyikin hieman yllättäen Vestekistä, primeri oli loppu. Ei ollut varastossakaan. “Millos sitä sais?”. Ei tietoa. Olisipa edes kysynyt, että tilataanko? Nix nax. Vissiin liian monimutkaista ja vaikeaa.

Parin muun vesiperän ja kotimaisia kauppiaita parin tunnin netistä hakuun ja puhelinvastaajien plimp-plom soundien ja “vaihteessamme on ruuhkaa” ja “kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja” kuunteluun kyllästyneenä kävin Toplichtin sivuilla, laitoin lisäliiman ja primerin ostoskoriin ja samalla muita hiluja ja tilasin. Siihen meni viisi minuuttia. Surullista mutta totta ja aiemminkin koettua on tuo kotimainen asiakaspalvelu, voisivat edes yrittää tehdä jotain muuta kuin vain kuitata ettei oo. Ei ihme, että ostot valuvat muissa maissa toimiville verkkokaupoille.

 


May 10 2012

Kevätkunnostusta – lähes normaalia

Kevätkunnostus on vihdoin alkanut ja halkeama emäpuussa – joka on ollut samannäköinen ainakin viimeiset 15 vuotta – kiinnitti vihdoin hiukan enemmän huomiota ja päätin kurkata mitä se on syönyt. Vaarallista, saattaisi joku sanoa, olen samaa mieltä.

Irroitin hiukan irrallaan olleen palan ja sen takaa paljastui tummunutta mutta suhteellisen hyväkuntoista tammea. Palan edessä ollut oksankohta joka oli selvästi haljennut avautui seuraavaksi ja sen takaa paljastui pajon pahempi näkymä. Sain kaivaa mustaa multaa jonkin verran pois ennen kovan puun löytymistä. Onneksi löytyi. Nyt on ohjelmassa siistiä ko kolo emäpuussa ja sen jälkeen liimata&ruuvata uusi n. metrin pitkä pala paikoilleen. Eiköhän se ole sen jälkeen vahvempi kuin haljenneena ja kestää kunnes hamassa tulevaisuudessa joku ottaa haasteen vastaan ja vaihtaa emäpuun kokonaisuudessaan. Se ei ole mikään kevyt duuni, sillä pituutta emäpuulla on n. 8 m, leveyttä 30-40 cm ja korkeutta 15-20cm. Samalla kannattaisi vaihtaa perästeevi. Vapaaehtoisia?

Muu kevätkunnostus noudattelee enemmän tavallista kevätkunnostusta. Kyljet on jo hiottu, myrkky pohjassa muuten paitsi kölipainon osalta. Jätin sen maalamatta sillä osa emäpuusta kaipaa vielä myrkkymaalia kunhan uusi pala on kiinni. Vielä kun saa hiottua lakkapinnat ja maston niin voisi alkaa lakkaushommiin ja arvuutella telakalle laskupäivän.


Nov 28 2008

Masto edelleen työstettävissä

Ilmiselvästi työt haittaavat harrastuksia.

Nyt ei voi lopettaa mastohommaa ainakaan sillä tekosyyllä, että se on siirretty talvehtimaan niin ahtaaseen paikkaan ettei sille voi tehdä mitään. Hyvä niin. Topin höyläys on edelleen kesken, osoittautui perin kinkkiseksi saada topin oheneminen juuri oikeaksi. Onneksi on vielä puuta jäljellä, eli en ole höyläyksessä ahnehtinut. Uudet kaapelit toppiin asti odottavat myös vetoa maston sisään. Kaapelien ulostuloreiän paikka on merkitty, ja reikä pitänee porata hiukan alaviistoon ettei kaikki sade mene sisään. Toppiin asti tulevia kaapeleita ovat ainakin VHF ja tuulimittarin kaapeli.

Vaikka uusi kone onkin not-to-do listalla, on taas löytynyt uusi moottoriehdokas…  Se edellyttää samalla uutta potkuria, ja mielessä pyörii taittuvalapainen vaikkei raaserista olekaan kyse.


Oct 20 2008

Toinen puolisko maston topista hahmottuu

Höyläilin toista puoliskoa eilen. Epoksi oli kovettunut aivan kuten pitikin ja otin sähkökutterilla suurimman osan ylimääräisestä materiaalista pois. Hienosäädön jätin ensi viikonloppuun johon liittynee enemmän tai vähemmän koko maston hionta. Kauankohan tuon 14,5 metrin maston hiomiseen menee aikaa? Sen homman ratkaisee taas se, miten masto talvehtii: paikoillaan vai ahtaammassa kolossa. Jos hyvä tuuri käy, voi masto olla nykyisellä paikallaan jolloin sitä voi työstää vielä joulunakin.

Masto alkaa hiljalleen näyttää kokonaiselta…


Oct 13 2008

Toinen puolisko maston topista liimattu

Toinen eli viimeinen puolisko uudesta topista on nyt liimattu. Ulkona oli PIMEÄÄ, täysin mustaa. Onneksi masto on lämpimässä hallissa ja valot pelaa. Eilen tein viisteet ja tänään sovitin sen ensin yhteen kertaan ja sitten vielä toiseen kertaan kun lopputulos ei aluksi tyydyttänyt. Ensi sunnuntaina saattaisi ehtiä ottamaan ylilmääräiset pois jonka jälkeen masto alkaa taas näyttää kokonaiselta.

Tuon jälkeen alkaa raivokas hionta ja sen jälkeen jonkinasteinen kyllästys. Mielenkiintoista nähdä mikä vuosi on menossa kun tuota teen.

Olen alkanut kalastella uutta konetta, mahtaakohan käydä pyydykseen?


Sep 14 2008

Maston topin ensimmäinen puolisko liimattu

Vaihteeksi jotain näkyvää. Liimasin ensimmäisen puoliskon uudesta topista tänään. Sovittaminen vei oman aikansa, mutta japanilainen saha auttoi lopulta tehtävässä.

Liitos on n. 1:16 jonka pitäisi olla riittävä, suositeltava minimi on jossain 1:8 ja 1:12 välillä.

Seuraavaksi on vuorossa uuden palan muotoilu ja toisen vanhan puoliskon poisto. Jätin tuon toisen alkuperäisen puoliskon ihan vaan sen takia, että uuden palan muotoilu sujuu helpommin.


Website Security Test