Jul 11 2008

Palapeli valmis

Viimeinen pala kanteen ruuvautui paikoilleen toissapäivänä, jos paria tappia ei lasketa mukaan. Perässä on tiikkirimojen lisäksi 18 lyhyempää ja pitempää osaa, käsittämätön määrä kun ottaa huomioon että kyseessä on vain veneen perän kansi josta selviäisi kolmellakin osalla.

Peräkannen helaa, joka on varsinainen karhunansa – 1,5 m leveä, 1m korkea ja 1,5 metriä pitkä haponkestävä hela – sovittelin eilen ja näyttää lähes siltä että se sopii paikoilleen. Yleensähän hela tehdään veneen perään sopivaksi, mutta tässä tapauksessa hela oli valmiina ennen perää ja ajatus oli käyttää hela sellaisenaan. Eilisen sovittelun tuloksena saattaa helaa joutua säätämään jos jostain löytyy sopiva hitsari. Ei ole paljosta kiinni mutta voi olla helpompi raottaa helaa kuin muotoilla uutta perää. Selvinnee viikonlopun aikana.

Perä- ja keulahelan sovituksen jälkeen on vuorossa koko kannen hionta, joka on pakko aloittaa heti viikonlopun jälkeen kun tuosta realistisesta aikataulusta pidetään kiinni. Pintakäsittelyyn kun taitaa upota aikaa enemmän kuin kuvittelinkaan…


May 11 2008

Keula selvä, perän rimat työn alla

Keulan rimat valmistui ihan niin kuin suunnittelin. Tänään olin jo aamusta aloittamassa peräkannen rimojen tekoa, eli viimeisiä mitä puuttuu. Ensimmäiset eli sisimmät kulmapalat piti tehdä viiteen kertaan ennenkuin rimojen kulma kuningaslautaan nähden asettui oikeaan. Tänään valmistui molempien puoliskojen sisimmät eli juuri ne kulmapalat ja yhteensä reilu puolet lopuista rimoista. Hyvällä tuurilla loput saa tehtyä huomenna edellyttäen että herään kukonlaulun aikaan. Ainoa jarru lienee Suomi – USA lätkämatsi.

Rimoja varten odottaa muutama koiranmakkara Sika 298:a ja saumamassaa eli 290DC:tä. Kunhan rimat saisi ennen tulevaa viikonloppua kiinni niin voisi keskittyä loppujen tappien laittoon, ja sitten se kölin alanurkka umpeen että saa veden sisään. Keskittymisen kohteita piisaa vielä jonnin verran: rustiraudat kiinni, helat kanteen, kone kuntoon, maston toppi uusiksi, sähköt uusiksi, uusi septitankki kiinni, uuden partaan rimat ja ne kylkeä vasten tulevat laudat, keulaluukku kiinni …. ja tietenkin h..tin isoja pilssipumppuja pari (-kymmentä???).

Täytyy ottaa kamera huomenna mukaan että saa tännekin muuta kuin pelkkää sanahelinää. Mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne toukokuun lopulla kun Ballerina lienee uusilla kotivesillään.


May 3 2008

Peräkansi hahmottuu

Peräkannen palkki on tänään liimattu kiinni, samoin sen kulmapalat. Nyt puuttuvat partaan päälilauta joka kiertää koko partaan samoin kuin parraslautaan kylkeä vasten tuleva ja lopuksi vielä lakattava lauta. Tässä kuva heti ruuvauksen ja liimauksen jälkeen.

img_9264-400px.jpg
Se alkaa jo näyttää siltä miltä se näytti juuri ennen purkua n. neljä vuotta sitten! Tosin rimoja ei vielä ole, eikä perähelaa mutta muoto on sama. Tämähän saattaa jopa valmistua joskus…

Huominen kulunee perän siivoamisessa päältä ja sisältä, kun ajatuksena on alkaa perän kyllästys jonka jälkeen voi pikkuhiljaa harkita veden laittamista sisälle.


May 2 2008

Peräkansi valmistuu, valmistuu…..

Peräkannen “skantäkki” ja sen kulmapalat on jo kiinni, taisi olla vappuaatto kun ne liimasin. Myös kuningaslaudan n. 30 cm pitkä pätkä on paikoillaan. Vielä puuttuvat se paksu poikittaispalkki päälle ja sen kulmapalat. Ne on tänään sovitettu ja siten palkki ja nuo palat on tarkoitus liimata huomenna. Palkki kaipaa pientä taivutusta mutta asettuu paikoilleen jotakuinkin siedettävästi muutaman ruuvin avustuksella. Ennen liimausta pitää kulmapalojensisäkaari vielä muotoilla, mutta pianhan tuollaisen kaaren kaivertaa 60mm paksuun irokopalaan.

Kun palkki ja sen kulmapalat on liimattu on jäljellä vielä kansrimat – siis peräkannen osalta.

Ei tämä koko homma vielä ole “kohta valmis” sillä projektilistalla taitaa olla yli 20 hommaa, mutta yksi kerrallaan.


Apr 23 2008

Hommahan etenee

Perän palkki on jotakuinkin istutettu perään, tosin sitä joutuu jonkin verran taivuttamaan. Siihen riittää onneksi oma paino, joten sen saanee ruuveilla vedettyä paikoilleen. Sovitin myös kuningaslautaa peräkannen osalta, ja peräkannen keskikohtakin löytyi. Sitä on ollut “hieman” vaikea hakea, kun peräkannessa ei ole yhtään suoraa kulmaa, se on hivenen epäsymmetrinen ja peräsinkin on muutaman sentin keskiviivan paapuurin puolella. Kansirimoja mennee tasamäärä molemmille puolille, kulmaa joutunee säätämään.

Ennen palkin asennusta on perän skantäkkilauta laitettava paikoilleen eli liimattava ja ruuvattava. Se on huomisen homma. Sen liimauksen jälkeen voi istuttaa palkin paikoilleen, ja laittaa väliin bitumikittiä tai jotain mutta ei ainakaan Sikaa. Kamera olisi hyvä peli ottaa mukaan niin saisi vähän dokumentoitua sitä perän palahelvettiä.

Masto oli talvehtinut hyvin lämpimässä hallissa ja masto on mitattu uutta toppia varten. Topistahan löytyi lievä lahovaurio jonka vuoksi n. 1 m topista vaihtuu. Saman remontin aikana laitan uudet kaapelit mastoon, myös VHF:n antennikaapelin ja tuulimittarin uuden kaapelin. Noita hommia ei ihan heti pysty tekemään kun hallissa ei ole tilaa, ja priorisoinnin osalta voin keskittyä oleellisimpaan eli itse Johannaan.

Vanhan koneen eli MD17C tilalle sopisi moni uusi moottori, mutta investointi on sen verran suuri – kun konetehokin pitäisi olla mieluiten n. 40 hv – että jää hamaan tulevaisuuteen. Painokin putoaisi vähintään100 kg ja taitavat nuo uudemmat käydä hiukan tasaisemmin kuin tuo vm -80 oleva kone. Tosin ei tässä taida aikaakaan olla…


Apr 12 2008

Perjantaiduunia

Ajelin 11.4 aamulla länteen eli en työpaikalle vaan telakalle. Alun perin oli tarkoitus olla veneellä jo aikaisin aamulla, mutta edellinenilta venähti taas yli puolen yön. Voisivat lähettää Southparkin hiukan aikaisemmin. Tarkoitus oli työstää perän parraspalkin jigi oikeaan muotoon että pääsen liimaamaan sen kasaan viikonloppuna. Jigi on perin yksinkertainen: tanakka irokopalkki jossa muutama palikka oikeankorkuisina että palkin alareuna kaartuu oikein. Tuli kuitenkin ahnehdittua joka johti käsikutterin terien pilaamiseen. Tietäähän sen mitä hätäilemällä tulee. Höyläsin palikoiden ruuvien kantoja ja siitä eivät höylän terät tunnetusti tykkää – shit. Homma valmistui jotakuinkin suunniteltuun takarajaan mennessä ja ehdin vielä duuniinkin, pieni mutka työmatkalla vei ensin Kevraan josta hain SP 106 epoksiaja piituhkaa jos vaikka viikonloppuna saisin – todellakin – palkin laminoitua.

Se tarkoittaa irokolautojen inventointia, sahausta ja höyläystä joten on todella mielenkiintoista nähdä mitä maanantaina on vielä tekemättä.


Website Security Test