Keula selvä, perän rimat työn alla
Keulan rimat valmistui ihan niin kuin suunnittelin. Tänään olin jo aamusta aloittamassa peräkannen rimojen tekoa, eli viimeisiä mitä puuttuu. Ensimmäiset eli sisimmät kulmapalat piti tehdä viiteen kertaan ennenkuin rimojen kulma kuningaslautaan nähden asettui oikeaan. Tänään valmistui molempien puoliskojen sisimmät eli juuri ne kulmapalat ja yhteensä reilu puolet lopuista rimoista. Hyvällä tuurilla loput saa tehtyä huomenna edellyttäen että herään kukonlaulun aikaan. Ainoa jarru lienee Suomi – USA lätkämatsi.
Rimoja varten odottaa muutama koiranmakkara Sika 298:a ja saumamassaa eli 290DC:tä. Kunhan rimat saisi ennen tulevaa viikonloppua kiinni niin voisi keskittyä loppujen tappien laittoon, ja sitten se kölin alanurkka umpeen että saa veden sisään. Keskittymisen kohteita piisaa vielä jonnin verran: rustiraudat kiinni, helat kanteen, kone kuntoon, maston toppi uusiksi, sähköt uusiksi, uusi septitankki kiinni, uuden partaan rimat ja ne kylkeä vasten tulevat laudat, keulaluukku kiinni …. ja tietenkin h..tin isoja pilssipumppuja pari (-kymmentä???).
Täytyy ottaa kamera huomenna mukaan että saa tännekin muuta kuin pelkkää sanahelinää. Mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne toukokuun lopulla kun Ballerina lienee uusilla kotivesillään.
Stern impregnated
Stern part of hull ipmregnated. Took first 5 hours to vacuum and clead it although it is only 2 meters long. Impregnation went quite easily with a hand pump system.
Small parts to deck done which come after the skylight.
Stern deck getting shape
Stern deck getting some pieces….
Peräkannen “skantäkki” ja sen kulmapalat on jo kiinni, taisi olla vappuaatto kun ne liimasin. Myös kuningaslaudan n. 30 cm pitkä pätkä on paikoillaan. Vielä puuttuvat se paksu poikittaispalkki päälle ja sen kulmapalat. Ne on tänään sovitettu ja siten palkki ja nuo palat on tarkoitus liimata huomenna. Palkki kaipaa pientä taivutusta mutta asettuu paikoilleen jotakuinkin siedettävästi muutaman ruuvin avustuksella. Ennen liimausta pitää kulmapalojensisäkaari vielä muotoilla, mutta pianhan tuollaisen kaaren kaivertaa 60mm paksuun irokopalaan.
Kun palkki ja sen kulmapalat on liimattu on jäljellä vielä kansrimat – siis peräkannen osalta.
Ei tämä koko homma vielä ole “kohta valmis” sillä projektilistalla taitaa olla yli 20 hommaa, mutta yksi kerrallaan.
Hommahan etenee
Perän palkki on jotakuinkin istutettu perään, tosin sitä joutuu jonkin verran taivuttamaan. Siihen riittää onneksi oma paino, joten sen saanee ruuveilla vedettyä paikoilleen. Sovitin myös kuningaslautaa peräkannen osalta, ja peräkannen keskikohtakin löytyi. Sitä on ollut “hieman” vaikea hakea, kun peräkannessa ei ole yhtään suoraa kulmaa, se on hivenen epäsymmetrinen ja peräsinkin on muutaman sentin keskiviivan paapuurin puolella. Kansirimoja mennee tasamäärä molemmille puolille, kulmaa joutunee säätämään.
Ennen palkin asennusta on perän skantäkkilauta laitettava paikoilleen eli liimattava ja ruuvattava. Se on huomisen homma. Sen liimauksen jälkeen voi istuttaa palkin paikoilleen, ja laittaa väliin bitumikittiä tai jotain mutta ei ainakaan Sikaa. Kamera olisi hyvä peli ottaa mukaan niin saisi vähän dokumentoitua sitä perän palahelvettiä.
Masto oli talvehtinut hyvin lämpimässä hallissa ja masto on mitattu uutta toppia varten. Topistahan löytyi lievä lahovaurio jonka vuoksi n. 1 m topista vaihtuu. Saman remontin aikana laitan uudet kaapelit mastoon, myös VHF:n antennikaapelin ja tuulimittarin uuden kaapelin. Noita hommia ei ihan heti pysty tekemään kun hallissa ei ole tilaa, ja priorisoinnin osalta voin keskittyä oleellisimpaan eli itse Johannaan.
Vanhan koneen eli MD17C tilalle sopisi moni uusi moottori, mutta investointi on sen verran suuri – kun konetehokin pitäisi olla mieluiten n. 40 hv – että jää hamaan tulevaisuuteen. Painokin putoaisi vähintään100 kg ja taitavat nuo uudemmat käydä hiukan tasaisemmin kuin tuo vm -80 oleva kone. Tosin ei tässä taida aikaakaan olla…
Johanna
Johanna is a wooden boat from 1949, designed by Knud Reimers in 1946. Johanna was floating in 2003 so it should get back to water. It takes a long time to build a deck when you have only approx 1 month of vacation per year.